torstai 2. tammikuuta 2014

*Joulunajan kattaus - ripaus taikaa, suloista joulun aikaa*

 Jouluinen koristelu lipaston päällä.
 
Tapaninpäivänkattaus - kaksi aikuista & kaksi lasta.


 



 
Yllä: kattaus astioilla aikuiset
Alla: kattaus astioilla lapset
 



Joulukattauksen tekeminen alkoi miettimisellä; mitä värejä käytän, mitä astioita ja siihen sopivia somisteita, rekvisiittaa. Pari päivää ajattelin kattausta ja miten sen toteuttaisin.
Lähtökohtana pöytäliina, lautasliinat, vaaleat astiat ja erilaiset viininpunaiset astiat, somisteet sekä metalliastioissa olevat kukat. Kattaus tehtiin meidän perheelle, 2 aikuista ja 2 lasta. Laitoin viininpunaiset viltit kahden tuolin selustalle luomaan tunnelmaa. Pöydän päätyyn tein ryhmän viininpunaisista astioista, joulupukista. Pöydän keskelle tuli kolme joulukukkaa riviin. Lautasliinan avasin kerran, laitoin lautasen päälle pystysuunnassa, kulho päälle. Aterimet sidoin ruutunauhalla yhteen. Aikuisten kauttaukseen laitoin huopasydämen kulhoon antamaan ilmettä. Kattaus värikäs, tunnelmallinen ja persoonallinen.
 
 
Toinen kattaus korkealle pöydälle; iltapala tai aamiainen.
 

 
Valkoinen lautanen, jonka päälle lautasliina, aterimet, somisteeksi pipari ja kulkunen sekä tuikkuastia, samoihin väreihin sopiva tabletti. 
 
Korkean pöydän toisessa kulmassa ryhmä, jossa puinen kori, lasten tekemät kynttilä lyhdyt, hopeinen kynttilänjalka, pyöreäkynttilä alustalla, jouluenkeli. Sama värimaailma kuin pöytäkattauksessa.

 
Joulukukka-asetelma hellan päällä. Minun suosikki kukkia jouluna.
 
Samoista kattauksista kuvia toisella kameralla, lämpöisempi värimaailma.




 
By 27.12.2013, tapaninpäivänä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Moda Lauran pikkujoulu-ikkunan somistaminen.


























 
Moda Lauran pikkujoulu-ikkunan somistamisen aloitimme valitsemalla sopivia asukokonaisuuksia kuhunkin tulevaan ikkunaan sekä valitsemalla asuihin sopivat asusteet. Sitten aloitimme riisumaan mallinukeilta aikaisempia talvivaate-somistuksen vaatteita ja asusteita. Mallinukkeja pitää alkaa pukea alhaalta ylöspäin. Nuket kannattaa purkaa osiin, kädet ja vartalot ym. ovat irtonaisia. Minun asuun kuului mekko, sukkahousut ja asusteet. Aloitin pukemalla sukkahousut, sen jälkeen nostin alavartalon pidikkeeseen, ylävartalon osa paikalleen, mustakukallinen mekko nuken päälle ja kädet paikalleen. Laitoin mekkoon sopivat kaulakorun ja rannerenkaat. Sitten jatkoin pukemalla myös muita asukokonaisuuksia, samoin aloittaen alaosista; housut ensimmäiseksi tai alusmekko, siihen päälle mekko, takki jne. Vielä nuket sopiviin asentoihin, ryhmiin ikkunoihin. Vaatteiden ja asusteiden hintalaput piiloon, ettei näy kadulta. Jokaiselle mallinukelle omat hintamerkinnät alas nuken kohdalle. Somisteeksi laitettiin riippumaan nukkien väliin harmaita, kiiltäviä "tikkuneliöitä" ja isoja juhlakauden-julisteita keskelle ikkunaa mallinukkien taakse.  By 28.10.2013.