

Moda Lauran pikkujoulu-ikkunan somistamisen aloitimme valitsemalla sopivia asukokonaisuuksia kuhunkin tulevaan ikkunaan sekä valitsemalla asuihin sopivat asusteet. Sitten aloitimme riisumaan mallinukeilta aikaisempia talvivaate-somistuksen vaatteita ja asusteita. Mallinukkeja pitää alkaa pukea alhaalta ylöspäin. Nuket kannattaa purkaa osiin, kädet ja vartalot ym. ovat irtonaisia. Minun asuun kuului mekko, sukkahousut ja asusteet. Aloitin pukemalla sukkahousut, sen jälkeen nostin alavartalon pidikkeeseen, ylävartalon osa paikalleen, mustakukallinen mekko nuken päälle ja kädet paikalleen. Laitoin mekkoon sopivat kaulakorun ja rannerenkaat. Sitten jatkoin pukemalla myös muita asukokonaisuuksia, samoin aloittaen alaosista; housut ensimmäiseksi tai alusmekko, siihen päälle mekko, takki jne. Vielä nuket sopiviin asentoihin, ryhmiin ikkunoihin. Vaatteiden ja asusteiden hintalaput piiloon, ettei näy kadulta. Jokaiselle mallinukelle omat hintamerkinnät alas nuken kohdalle. Somisteeksi laitettiin riippumaan nukkien väliin harmaita, kiiltäviä "tikkuneliöitä" ja isoja juhlakauden-julisteita keskelle ikkunaa mallinukkien taakse. By 28.10.2013.































