
Itsenäisyyspäivä-ikkunan tekeminen aloitettiin ideoimalla Fidan myymälässä. Meitä oli kolmen hengen porukka. Aluksi tuli mieleen käyttämämme sininen väri, sen mukaan lähdimme etsimään liikkeestä tuotteita ja somisteita ikkunaan. Ikkunassa olevalle mallinukelle sopiva sininen asu, siihen asusteet, vanha nahkainen tuoli, sininen verho toiselle puolelle, kravattijoulukuusi, joulukynttelikkö hopeinen, vanhoja sini-ruskea sävyisiä kirjoja, viinilasit, pullot, pari taulua ym. sekä tietysti hopeakynttilänjalat ja sinivalkoiset kynttilät. Tekemisen edetessä tuli uusia ideoita ja aikaisempia hylättiin, tehdessä tuli uusia ideoita - koska suunnittelulle jäi vähän aikaa, koska tekemiseen varattu aika rajallinen. Ryhmänä pystyimme toimimaan hyvin, jokaiselle oma roolinsa. Ikkunasta tuli isänmaallisen värinen, juhlallinen - jossa kaksi osa-aluetta; mallinuken ja sitten kravattikuusen. Ehkäpä taustaa ikkuna olisi kaivannut mallinuken taakse, koska tausta miljöö aika rauhaton ja värikäs. Aikaa olisi ollut enemmän käytössä - tauluista olisi voinut koota taustan nukelle. Saimme koottua mielenkiintoisen ikkunan myymälästä löytyvillä tuotteilla, hyvillä mielin saimme lähteä itsenäisyyspäivän viettoon. By 1.12.2013.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti